Kanazawa

Maeda-suku hallitsi Kagan ruhtinaskuntaa täältä käsin, ja Kaga arvioitiin miljoonan riisikokun arvoiseksi, mikä teki siitä Japanin varakkaimman ruhtinaskunnan shogunaatin jälkeen. Näin rikas ja näin kaukana Edosta sijaitseva suku käytti rahansa kulttuuriin osin poliittisena strategiana: teeseremoniaan, noh-teatteriin ja käsityöhön uppoutunut ruhtinas ei ole ruhtinas joka kokoaa armeijaa. Kolmesataa vuotta tuota tuotti kaupungin jossa nyt vierailet.

Kenrokuen on pääkohde, yksi Japanin kolmesta suuresta puutarhasta, ja talvella mäntyihin pingotetaan köysikartioita pitämään lumi poissa oksilta. Mene aikaisin, sillä yhteentoista mennessä polut ovat täynnä. Sen vieressä Kanazawan linnanpuistossa on portti- ja varastorakennuksia jotka on rakennettu uudelleen perinteisin puuliitoksin, ja itse rakennustyö on näkemisen arvoista.

Kaupunki välttyi sodan pommituksilta, joten kokonaisia kaupunginosia säilyi. Higashi Chaya on katu kaksikerroksisia teehuoneita puisine ristikkojulkisivuineen, ja yhteen niistä pääsee sisään. Nagamachi säilyttää samuraikorttelin savimuurit. Lehtikulta on Kanazawan teollisuudenala siinä määrin että kaupunki tuottaa lähes koko Japanin tarpeen, ja sitä näkyy lakkaesineissä, makeisissa ja jäätelössä.

Lisäksi on 2000-luvun nykytaiteen museo, SANAAn vuonna 2004 suunnittelema pyöreä lasirakennus, joka nosti kaupungin toisenlaiselle kartalle. Leandro Erlichin uima-allas, jossa kävijät näyttävät seisovan veden alla, on pysyvä teos ja vaatii aikaan sidotun lipun.

Omichon tori hoitaa syömisen: rapua talvella, merisiiliä, ja sushia joka maksaa vähemmän kuin sama laatu Tokiossa. Tokiosta on kaksi ja puoli tuntia luotijunalla. Ota sateenvarjo mukaan, sillä paikalliset sanovat että täällä voi unohtaa eväät mutta ei sateenvarjoa.