Otarun kanava

Otaru oli Hokkaidon rahasampo noin neljänkymmenen vuoden ajan. Silli, hiili ja kauppa pääsaaren kanssa tekivät siitä niin rikkaan että sitä kutsuttiin pohjoisen Wall Streetiksi, ja vuonna 1923 valmistunut kanava oli koneisto: laivat ankkuroivat ulapalle, proomut toivat lastin sisään ja rannan kivivarastot nielivät sen.

Sitten rakennettiin laiturit joihin laivat pääsivät suoraan kiinni, proomut lakkasivat kulkemasta, ja 1960-luvulle tultaessa kanava oli seisova oja jonka kaupunki aikoi täyttää ja päällystää tieksi. Asukkaiden kampanja taisteli suunnitelmaa vastaan kymmenen vuotta. Kompromissi, jonka näet nyt, oli täyttää puolet: kävelytie ja katu ovat täytetyllä puolella, ja vesi on puolet alkuperäisestä leveydestään. Paikalliset kiistelevät yhä siitä laskeeko tuo voitoksi.

Jäljellä on 1 140 metriä vettä, kivivarastoja jotka on muutettu ravintoloiksi, lasipajoiksi ja olutsaleiksi, sekä kuutisenkymmentä kaasulyhtyä jotka sytytetään hämärän tullen. Se valokuvautuu kauniisti ja kävelyyn menee noin viisitoista minuuttia, joten älä suunnittele koko päivää pelkän kanavan varaan.

Sakaimachin katu hieman sisämaahan päin on se paikka jossa aika kuluu: lasinpuhalluspajoja, Kitaichin sali jota valaisee 167 öljylamppua, soittorasiamuseo vuoden 1912 tiilirakennuksessa ja enemmän pehmisjäätelöä kuin kukaan tarvitsee. Sushi on täällä aidosti hyvää ja halvempaa kuin Sapporossa.

Helmikuussa Snow Light Path -tapahtuma täyttää kanavan ja vanhan ratalinjan kynttilöillä lumilyhdyissä, ja se on vuoden ainoa hetki jolloin paikka ansaitsee postikorttinsa. Sapporosta on kolmekymmentäviisi minuuttia junalla.