Tsumago-juku

Tsumago oli neljäskymmeneskahdes Nakasendon kuudestakymmenestäyhdeksästä postiasemasta. Nakasendo oli sisämaan valtatie Edon ja Kioton välillä, ja asemilla matkalaiset vaihtoivat hevosia ja yöpyivät. Kun rautatiet tulivat, tie kuoli ja kylä tyhjeni, mikä on tavanomainen tarina. Epätavallista on se mitä tapahtui seuraavaksi.

Vuonna 1968, ennen kuin missään muualla Japanissa asiaa mietittiin, asukkaat järjestäytyivät pelastamaan katunsa ja hyväksyivät säännöstön: älä myy, älä vuokraa, älä tuhoa. Sähkö- ja puhelinlinjat haudattiin maahan, televisioantennit purettiin, myyntiautomaatit piilotettiin puukoteloihin ja autot kiellettiin pääkadulta yhdeksän ja viiden välillä. Tuloksena on kylä joka näyttää lähes samalta kuin vuonna 1850 ja jossa asuu oikeasti noin kaksisataa ihmistä.

Honjin, majatalo joka oli varattu Edoon matkaaville daimyoille, on rakennettu uudelleen alkuperäisen pohjapiirroksen mukaan ja on avoinna, samoin viereinen wakihonjin, joka säilytti Edo-kautisen rakennuksensa. Molemmat ovat pääsymaksunsa arvoisia.

Parasta on kävely Magomeen, seuraavalle asemalle etelässä. Kahdeksan kilometriä Magome-togen solan yli, noin kaksi ja puoli tuntia, setrimetsän halki ja putousten ohi, osin alkuperäisen tien kiveystä pitkin. Polun varrella roikkuu kelloja karhujen varalta. Molemmat kylät ylläpitävät kävelykaudella matkatavaroiden kuljetuspalvelua, joten et kanna mitään.

Syö gohei-mochia, vartaassa grillattua survottua riisiä saksanpähkinämison kanssa, jota paistetaan kadun kojuissa. Yövy jos voit: päiväkävijät lähtevät viiteen mennessä ja kylä hiljenee.